Pesintöjä, syysmuuttoa ja Suomelle uusi lintulaji

Lintutilanne 4.7.2025
Lintujen paras laulukausi on nyt kokonaan ohi ja maastossa kuulee laulun sijaan erilaisia kutsu- ja kerjuuääniä. Linnut keskittyvät tällä hetkellä poikastensa ruokkimiseen, ja monien lajien osalta nyt onkin helpoin aika havaita poikueita. Pesintään viittaaviin havaintoihin kannattaa muistaa kirjata pesimävarmuusindeksi, jolloin ne tulevat mukaan Suomen neljänteen lintuatlakseen.
Osalla lintulajeistamme pesinnät ovat tältä vuodelta jo ohi. Esimerkiksi kottaraisia kerääntyy jo pesintöjen jälkeisiin parviin merenlahdille, jossa niitä voi havaita isoja määriä kerralla – yli tuhannen linnun parvia on tällä viikolla havaittu Helsingissä, Miehikkälässä ja Siuntiossa. Syysmuutolla olevista kahlaajista valkovikloja laskettiin Pukkilassa jo yli 50 lintua ja vähintään sadan linnun liroparvia on havaittu Luumäellä, Hämeenkyrössä ja Akaassa.
Heinäkuun mittaan syysmuutto voimistuu hiljalleen. Meillä pesivistä lajeista syysmuuttonsa aloittavat vähitellen monet kahlaajat, naurulokit ja tiirat. Myös arktisten lintujen syysmuuttoa voi havaita heinäkuussa, kun esimerkiksi mustalinnut suuntaavat talvehtimisalueilleen. Varsinaisten muuttolintujen lisäksi heinäkuussa voi havaita myös vaelluslintuja, kuten käpytikkoja – tämän kesän osalta vaelluksista on kuitenkin vielä niukasti viitteitä.
Jakson suurin yllätys oli Suomelle uusi lintulaji, kiharapelikaani. Lintu löytyi Ahvenanmaan Kökarista. Ensihavainto linnusta saatiin sosiaalisen median julkaisusta. Kyseessä on kuvien perusteella sama esiaikuinen yksilö kuin Ruotsissa aiemmin kesäkuussa. Lintu nähtiin Kökarissa vielä 25.6., jonka jälkeen se löytyi muutaman päivän tauon jälkeen jälleen Ruotsista, Upsalan pohjoispuolen rannikolla Gävlessä. Lintu voi siis edelleen seikkailla Itämerellä; nähtäväksi jää vieläkö siitä saadaan uusia havaintoja.
Yleistietoa lintutilanteesta:
Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran torstaina 17.7.