Viileä kevät näkyy pesimälinnustossa

Monen muun kahlaajan tavoin liroja oli tänä kesänä paljon. Kuva: Petri Vainio

Eteläisiä laululintuja on tänä keväänä normaalia vähemmän ja pohjoisia lajeja hieman runsaammin.

Loppukevään ja alkukesän viileys on jättänyt jälkensä tämän vuoden pesimälinnustoon. Joitakin eteläisiä laululintuja, kuten satakieliä, lehto- ja pensaskerttuja sekä haara- ja räystäspääskyjä, havaittiin kesäkuun lintulaskennoissa viidennes vähemmän kuin edellisenä kolmena vuotena. Osa yksilöistä on saattanut jäädä kylmän kevään takia pesimään Suomen eteläpuolelle.

– Vaikka joitain lajeja havaittiin tavanomaista vähemmän, niin mistään dramaattisesta lintukadosta ei ole kysymys. Valtaosalla lajeista määrät olivat laskennoissa normaaleja, kertoo akatemiatutkija Aleksi Lehikoinen, Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta, joka on osa Helsingin yliopistoa.

Sulamisvedet auttavat kahlaajaa

Kylmät säät ovat todennäköisesti lisänneet joidenkin pohjoisten lajien pesimämääriä Suomessa. Muun muassa soilla pesiviä kahlaajia sekä urpiaisia, järripeippoja ja sinirintoja havaittiin laskennoissa normaalia runsaammin. Kahlaajat ovat saattaneet hyötyä myöhäisen lumen sulamisen myötä vetisemmistä soista.

– Osa normaalivuosina Norjan ja Venäjän puolella pesivistä urpiaisista ja järripeipoista lienee tänä vuonna päättänyt jäädä pesimään Suomeen säiden viileyden takia, Lehikoinen pohtii.

Pitempään harvinaistuneita varpusia ja viherpeippoja havaittiin laskennoissa myös ilahduttavasti edellisvuosia runsaammin. Viherpeippomäärät romahtivat vuoden 2008 jälkeen lajilla todetun loisepidemian takia. Tämän kesän laskennat antavat uskoa, että pahin aallonpohja olisi takana.

Riekkokanta jatkaa laskuaan

Metsäkanalintujen määrät olivat laskennoissa parin viimevuoden lukemissa lukuun ottamatta riekkoa, jota havaittiin tavanomaista vähemmän. Kaikkien pohjoisten laskentapaikkojen tietoja ei ole kuitenkaan vielä palautettu, joten tulokset tarkentuvat kesän aikana.

– Vapaaehtoisten lintulaskijoiden panos on linnuston tilan seurannassa äärimmäisen tärkeä, kiittelee Lehikoinen.

Tiedot perustuvat Luomuksen yhteistyössä BirdLife Suomen kanssa koordinoimiin ja vapaaehtoisten lintuharrastajien toteuttamiin valtakunnallisiin linjalaskentoihin.

 

LISÄTIETOJA

Luomuksen lintulaskentojen verkkosivut:

http://www.luomus.fi/fi/pesimalintujen-linja-pistelaskenta

akatemiatutkija Aleksi Lehikoinen, Luonnontieteellinen keskusmuseo, p. 045 137 5732

tutkijatohtori Päivi Sirkiä, Luonnontieteellinen keskusmuseo, p. 050 595 1782

suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi, BirdLife Suomi, p. 0400 749 786