Tornien taisto järjestetään lauantaina jo 25. kerran

Tornien taisto Siuntion Tjusträskillä. Kuva: Jan Södersved

Mediatiedote 2.5.2018

BirdLife Suomen Tornien taisto järjestetään ensi lauantaina 5.5. Jokakeväisessä tapahtumassa lintuharrastajat pyrkivät näkemään tai kuulemaan mahdollisimman monta lintulajia lintutornista kahdeksan tunnin aikana (klo 5–13). Samalla opastetaan yleisöä, tehdään lintuharrastusta tunnetuksi ja kerätään varoja äärimmäisen uhanalaisen heinäkurpan suojeluun.

Tornien taisto järjestetään tänä keväänä jo 25. kerran, ja tapahtumaan on ilmoittautunut noin 320 lintutornia etelärannikolta Lappiin ja Ahvenanmaalta itäisimpään Suomeen. Lintutornitapahtuma järjestetään samaan aikaan myös Ruotsissa ja Tanskassa.

Vapaana oleviin torneihin voi vielä ilmoittautua mukaan BirdLife Suomen verkkosivuilla. Sivuilla on myös linkit mukana olevien tornien luetteloon valtakunnallisesti ja alueellisesti. Yleisö on tervetullut jokaiseen kisaan osallistuvaan torniin. Noin 80 tornilla järjestetään lisäksi linturetki tai muuta opastusta klo 10.

Tornien taiston tulokset julkaistaan BirdLife Suomen verkkosivuilla lauantaina 5.5. klo 18 mennessä.

 

VALOKUVA vapaasti julkaistavaksi Tornien taistosta uutisoitaessa
(Helsinki, Keinumäki 6.5.2017, kuva: Teemu Lehtiniemi)

LISÄTIETOJA

tiedottaja Jan Södersved, p. 040 5555 393, jan.sodersved(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry