Suojelutoimet pelastivat kaksi lintulajia sukupuuton partaalta

Töyhtöiibis. Kuva: Jan Södersved

Mediatiedote 22.11.2018

Kaksi maailman harvinaisimpiin ja uhanalaisimpiin lintuihin kuulunutta lajia voitiin onnistuneiden suojelutoimien ansiosta siirtää alempaan uhanalaisuusluokkaan BirdLifen tänään julkaisemassa maailman lintujen uhanalaisuusarviossa. Aiemmin äärimmäisen uhanalaiseksi luokiteltu töyhtöiibis on nyt luokiteltu erittäin uhanalaiseksi ja mauritiuksenkyyhky vaarantuneeksi.

Laajalla alueella Etelä-Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä pesinyt töyhtöiibis oli vuosituhannen vaihteeseen menneessä hävinnyt lähes kokonaan. Vuonna 1998 jäljellä oli enää 59 paria, joista useimmat yhdessä ainoassa yhdyskunnassa Marokossa. Määrätietoisen suojelun ansiosta lajin kanta on kasvanut 147 pesivään pariin ja viime vuonna syntyi myös kaksi uutta pientä yhdyskuntaa.

Syyriassa pesinyt pieni töyhtöiibiskanta on hävinnyt, ja nykyään ainoat luonnonvaraiset linnut pesivät Marokossa. Puolivillit kannat Turkissa ja luontoonpalautushankkeet Etelä-Euroopassa luovat kuitenkin vielä lisää toivoa lajin tulevaisuudelle.

Mauritiuksenkyyhkyjä laskettiin olleen jäljellä vain 10 yksilöä vuonna 1990, ja lajin arveltiin kuolevan pian sukupuuttoon. Rottien ja muiden vieraslajien poistolla, elinympäristöjen kunnostuksella ja Mauritiuksen BirdLifen tarhaushankkeella kanta saatiin kuitenkin kasvamaan. Nyt luonnossa arvioidaan elävän yli 400 mauritiuksenkyyhkyä,

Rohkaisevat esimerkit osoittavat, että sukupuuton partaalla olevien lajien kantoja voidaan saada elpymään tehokkaalla suojelulla. Laajamittainen elinympäristöjen häviäminen, ilmastonmuutos ja laiton pyynti uhkaavat kuitenkin edelleen monia lajeja. Aiemmin sukupuutot uhkasivat varsinkin eristyneillä saarilla eläviä lajeja, mutta nyt sukupuuttouhka on jo suurempi mantereella. Esimerkiksi viiden eteläamerikkalaisen lintulajin oletetaan hiljattain kuolleen sukupuuttoon.

 

Tiedotteen lintulajit ruotsiksi: eremitibis (töyhtöiibis), rosenduva (mauritiuksenkyyhky)

 

VALOKUVA vapaasti julkaistavaksi uutisen yhteydessä, kuvaajan nimi (Jan Södersved) mainittava

LISÄTIETOJA

suojeluasiantuntija Tero Toivanen, p. 040 702 8633, tero.toivanen(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry