Pihabongaus kertoo talvilinnuston muutoksista (2019)

Pihabongaajat. Kuva: Jyrki Mäkelä

Mediatiedote 24.1.2019

Tulevana viikonloppuna 26.–27.1. tarkkaillaan talvilintuja, kun lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife Suomi järjestää jokatalvisen valtakunnallisen Pihabongaus-tapahtuman. Kaikille luonnosta kiinnostuneille tarkoitetussa Suomen suurimmassa luontotapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla.

Osallistuakseen Pihabongaukseen ei tarvitse olla lintuharrastaja, eikä Pihabongaus ole kilpailu. Tapahtuman päätarkoituksena on kannustaa ihmisiä tarkkailemaan kotipihan lintuja ja kiinnostumaan lähiluonnosta.

Pihabongauksen tulokset kertovat talvisesta linnustostamme ja sen muutoksista. Jo 14. kertaa järjestettävän Pihabongauksen tuloksissa näkyy selvästi, miten tietyt lajit taantuvat tai runsastuvat talvilintuina. Esimerkiksi varpunen ja viherpeippo ovat vähentyneet voimakkaasti ja tiklistä on aivan viime vuosina tullut entistä runsaslukuisempi talvehtija.

”Mitä pidempään seuranta jatkuu, sitä arvokkaammaksi kerätyt havainnot muuttuvat”, kertoo BirdLifen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi.

Tänä talvena linnut todennäköisesti keskittyvät hyvin ruokinnoille, sillä koko maassa on lunta ja hyvin talvista. Pihabongaukseen ilmoitettuja havaintoja voi seurata päivittyvillä verkkosivuilla.

Koululuokat ovat voineet osallistua Pihabongaukseen maanantaista lähtien. Viime talvena Pihabongaukseen osallistui 22 000 ihmistä lähes 15 000 pihalla, ja havaintoja ilmoitettiin yhteensä yli 600 000 lintuyksilöstä.

 

PIHABONGAUKSEN OSALLISTUMISOHJEET

Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa ja missä tahansa Suomessa. Pihabongaukseen ei tarvitse erikseen ilmoittautua.

  • Tarkkaile tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla joko lauantaina 26. tai sunnuntaina 27. tammikuuta.
  • Tunnista havaitsemasi lintulajit.
  • Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan (näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan).
  • Ilmoita tunnistamasi lajit ja laskemasi maksimimäärät BirdLifelle viimeistään perjantaina 1.2. osoitteessa www.pihabongaus.fi
  • Havainnot voi ilmoittaa myös postikortilla osoitteella BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Postikortissa on oltava lintuhavaintojen lisäksi havainnoitsijan ja havaintopaikan osoitteet, havainnointiajankohta ja havainnoitsijoiden määrä.

Jos kotipihan linnut eivät ole vielä tuttuja, löydät tavallisimmat talvilintumme esittelevän videon sekä kuvia ja lyhyet lajiesittelyt osoitteesta www.pihabongaus.fi.

Osallistuneiden kesken arvotaan hienoja palkintoja. BirdLife julkaisee verkkosivuillaan tuloksia jo tapahtuman aikana, alustavan yhteenvedon 28.1. ja lopulliset tulokset helmikuun aikana.

 

VALOKUVIA JA ARTIKKELEITA vapaasti julkaistavaksi Pihabongauksesta uutisoitaessa

LISÄTIETOJA

tiedottaja Jan Södersved, p. 010 406 6202, jan.sodersved(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry