Leuto sää tuo mielenkiintoa Pihabongaukseen

Tikli. Kuva: Micha Fager

Mediatiedote 23.1.2020

Lauhan alkutalven ansiosta lintuja on jäänyt talvehtimaan Suomeen runsaasti ja linnunlaulua kuulee jo yleisesti. Samalla lintujen havaitseminen on kuitenkin tavallista vaikeampaa, koska linnut eivät keskity ruokinnoille kuten pakkastalvina.

Lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife Suomi järjestää jokatalvisen Pihabongaus-tapahtuman ensi viikonloppuna. Kaikille luonnosta kiinnostuneille tarkoitetussa Suomen suurimmassa luontotapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla.

BirdLifen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi kannustaa osallistumaan Pihabongaukseen lauhasta säätä huolimatta: ”On mielenkiintoista nähdä, miten leuto talvi näkyy Pihabongauksen tuloksissa. Havainnot kannattaa ilmoittaa, vaikka lintuja ei näkyisi yhtä paljon kuin aiemmin”.

Pihabongauksen tulokset antavat hyvän kuvan talvisesta linnustostamme ja sen muutoksista. Jo 15. kertaa järjestettävän Pihabongauksen tuloksissa näkyy selvästi esimerkiksi viherpeipon väheneminen ja tiklin runsastuminen talvilintuna sekä harmaapäätikan levittäytyminen pohjoiseen.

Osallistuakseen Pihabongaukseen ei tarvitse olla lintuharrastaja, eikä Pihabongaus ole kilpailu. Tapahtuman päätarkoituksena on kannustaa ihmisiä tarkkailemaan kotipihan lintuja ja lähiluontoa.

Koululuokat ovat voineet osallistua Pihabongaukseen maanantaista lähtien. Viime talvena Pihabongaukseen osallistui 24 000 ihmistä lähes 16 000 paikalla, ja havaintoja ilmoitettiin yhteensä yli 600 000 lintuyksilöstä.

Pihabongaukseen ilmoitettuja havaintoja voi seurata päivittyvillä verkkosivuilla.

 

PIHABONGAUKSEN OSALLISTUMISOHJEET

Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa ja missä tahansa Suomessa. Pihabongaukseen ei tarvitse erikseen ilmoittautua.

  • Tarkkaile tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla joko lauantaina 25. tai sunnuntaina 26. tammikuuta.
  • Tunnista havaitsemasi lintulajit.
  • Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan (näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan).
  • Ilmoita tunnistamasi lajit ja laskemasi maksimimäärät BirdLifelle viimeistään perjantaina 31.1. osoitteessa www.pihabongaus.fi
  • Havainnot voi ilmoittaa myös postikortilla osoitteella BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Postikortissa on oltava lintuhavaintojen lisäksi havainnoitsijan ja havaintopaikan osoitteet, havainnointiajankohta ja havainnoitsijoiden määrä.

Jos kotipihan linnut eivät ole vielä tuttuja, löydät tavallisimmat talvilintumme esittelevän videon sekä kuvia ja lyhyet lajiesittelyt osoitteesta www.pihabongaus.fi.

Osallistuneiden kesken arvotaan hienoja palkintoja. BirdLife julkaisee verkkosivuillaan tuloksia jo tapahtuman aikana, alustavan yhteenvedon 27.1. ja lopulliset tulokset helmikuun aikana.

 

Tiedotteen lintulajit ruotsiksi: grönfink (viherpeippo), steglits (tikli), gråspett (harmaapäätikka)

 

VALOKUVIA JA ARTIKKELEITA vapaasti julkaistavaksi Pihabongauksesta uutisoitaessa

LISÄTIETOJA

tiedottaja Jan Södersved, p. 010 406 6202, jan.sodersved(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry