Akseli Myllyneva on vuoden nuori lintuharrastaja

Vuoden 2020 nuori lintuharrastaja Akseli Myllyneva. Kuva: Jyrki Mäkelä

Mediatiedote 22.11.2020

BirdLife Suomi on valinnut posiolaisen Akseli Myllynevan vuoden 2020 nuoreksi lintuharrastajaksi.

Akseli on tarkkaillut lintuja pienestä pitäen ja edennyt harrastuksessaan pitkälle. Hänestä on tullut taitava ja kriittinen määrittäjä, joka osallistuu innokkaasti linnustonseurantaan ja muihin harrastajatutkimuksiin. Hän on tehnyt muun muassa talvilintulaskentoja sekä pesimälinnuston linjalaskentoja.

Tänä vuonna Akseli aloitti lintujen rengastamisen. Luvan saadakseen on suoritettava vaativa rengastustentti ja oltava täysi-ikäinen. Akseli suoritti tentin jo viime vuonna, mutta sai luvan vasta elokuussa täytettyään 18 vuotta. Sen jälkeen hän on ehtinyt syksyn aikana rengastaa yli 30 helmipöllöä ja muita pöllöjä.

Akseli osallistuu lisäksi aktiivisesti Lapin lintutieteellisen yhdistyksen järjestötoimintaan. Hän on juuri käynnistänyt yhdistykseen nuorisojaoston ja luotsaa sitä. Ensi vuodeksi hänet on valittu myös yhdistyksen hallitukseen.

BirdLife Suomi on vuodesta 2000 lähtien valinnut vuoden nuoren lintuharrastajan. Palkinnolla halutaan kannustaa nuoria aktiiviseen lintuharrastus- ja järjestötoimintaan. Tämän vuoden palkinto julkistettiin tänään BirdLife Suomen edustajiston syyskokouksessa.

 

VALOKUVA Akseli Myllynevasta vapaasti julkaistavaksi uutisen yhteydessä, kuvaajan nimi (Jyrki Mäkelä) mainittava

 

LISÄTIETOJA

vuoden nuori lintuharrastaja Akseli Myllyneva, p. 044 971 5865, akseli.myllyneva(at)hotmail.com

järjestökoordinaattori Inka Plit, p. 010 406 6201, inka.plit(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry