Osallistu Pihabongaukseen (2022)

Pihabongaajat. Kuva: Jyrki Mäkelä

Mediatiedote 27.1.2022

Lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife Suomi järjestää jokatalvisen Pihabongaus-tapahtuman tulevana viikonloppuna 29.–30.1. Suomen suurimmassa luontotapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla.

 

Pihabongauksen tulokset kertovat talvisesta linnustostamme ja sen muutoksista. Jo 17. kertaa järjestettävän Pihabongauksen tuloksissa näkyvät esimerkiksi viherpeipon ja hömötiaisen väheneminen sekä pikkuvarpusen ja mustarastaan runsastuminen.

”Pihabongaus on kansalaistiedettä parhaimmillaan. Se tuottaa valtavan määrän arvokasta lintutietoa koko Suomesta, ja on helppoa ja mukavaa osallistujille”, kertoo BirdLifen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi.

Viimeaikaisten havaintojen perusteella Suomessa on poikkeuksellisen paljon talvehtivia mustarastaita, ja myös räkättirastaita ja tilhiä on edelleen syömässä viimeisiä pihlajanmarjoja. Pihabongauksen avulla saadaan tarkka kuva talven lintutilanteesta ja sitä voidaan verrata sitä aikaisimpiin vuosiin.

Kuka tahansa voi osallistua Pihabongaukseen, eikä kyseessä ole kilpailu. Lintulajien tai yksilöiden määrällä ei ole merkitystä. Tapahtuman tarkoituksena on kannustaa ihmisiä tarkkailemaan kotipihan lintuja ja lähiluontoa.

Koululuokat ovat voineet osallistua Pihabongaukseen maanantaista lähtien. Viime talvena Pihabongaukseen osallistui yli 23 500 ihmistä lähes 16 000 paikalla, ja havaintoja ilmoitettiin yhteensä yli 600 000 lintuyksilöstä.

Pihabongaukseen ilmoitettuja havaintoja voi seurata päivittyvillä verkkosivuilla.

 

PIHABONGAUKSEN OSALLISTUMISOHJEET

Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa ja missä tahansa Suomessa. Pihabongaukseen ei tarvitse erikseen ilmoittautua.

  • Tarkkaile tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla joko lauantaina 29. tai sunnuntaina 30. tammikuuta.
  • Tunnista havaitsemasi lintulajit.
  • Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan (näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan).
  • Ilmoita tunnistamasi lajit ja laskemasi maksimimäärät BirdLifelle viimeistään perjantaina 4.2. osoitteessa www.pihabongaus.fi
  • Havainnot voi ilmoittaa myös postikortilla osoitteella BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Postikortissa on oltava lintuhavaintojen lisäksi havainnoitsijan ja havaintopaikan osoitteet, havainnointiajankohta ja havainnoitsijoiden määrä.

Jos kotipihan linnut eivät ole vielä tuttuja, löydät tavallisimmat talvilintumme esittelevän videon sekä kuvia ja lyhyet lajiesittelyt osoitteesta www.pihabongaus.fi.

Osallistuneiden kesken arvotaan hienoja palkintoja. BirdLife julkaisee verkkosivuillaan tuloksia tapahtuman aikana, alustavan yhteenvedon 31.1. ja lopulliset tulokset helmikuun aikana.

 

Tiedotteen lintulajit ruotsiksi: koltrast (mustarastas), björktrast (räkättirastas), sidensvans (tilhi)

 

VALOKUVIA JA ARTIKKELEITA vapaasti julkaistavaksi Pihabongauksesta uutisoitaessa

LISÄTIETOJA

tiedottaja/informatör Jan Södersved, p./t. 010 406 6202, jan.sodersved(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry / BirdLife Finland rf