Linnunpöntöissä runsaasti pesintöjä

Pikkuvarpusen poikanen. Kuva: Henry Laasanen

Mediatiedote 13.6.2022

BirdLife Suomen Pönttöbongaus-tapahtumassa viime viikonloppuna havaittiin lintujen pesintöjä selvästi keskimääräistä vuotta enemmän. Viileän kevään vuoksi pesinnät ovat hieman myöhässä.

Alustavat tulokset perustuvat yli 3 500 paikan ja 28 000 pöntön havaintoihin. Pesintä todettiin lähes 60 prosentissa linnunpöntöistä. Tätä enemmän pesintöjä Pönttöbongauksessa on havaittu vain vuonna 2014.

Erityisen paljon kasvoi pönttöbongauksen yleisimmän linnun, kirjosiepon, pesintöjen määrä. Kirjosieppo havaittiin lähes neljällä viidestä tarkkailupaikasta ja se pesi yli 21 prosentissa tarkkailluista pöntöistä. Seuraavaksi yleisimpien pönttöpesijöiden tali- ja sinitiaisen (12 ja 11 % pöntöistä) sekä pikkuvarpusen (5 %) pesintämäärä oli keskimääräisellä tasolla.

Pönttölintujen pesinnät ovat myöhässä. Esimerkiksi pesästä lähteneitä tiaispoikueita ja kirjosiepon poikaspesiä havaittiin vain hieman viime vuotta enemmän, vaikka Pönttöbongaus järjestettiin nyt viikkoa myöhemmin. Epäonnistuneita pesintöjä ei viileästä toukokuusta huolimatta ilmoitettu tavallista enempää.

Pesintöjen aikataulu vaihtelee suuresti Suomen eri osien välillä: kun etelärannikolla poikaset jättävät pesän, Lapissa lajitoverit saattavat vasta aloitella pesintää.

Pönttöbongauksen tavoitteena on kerätä tietoa pönttölintujen pesinnästä ja kannanmuutoksista sekä lisätä kiinnostusta lähiympäristön lintujen seurantaan. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013.

Pönttöbongaushavaintoja viime viikonlopulta voi ilmoittaa sunnuntaihin 19.6. saakka tapahtuman verkkosivuilla www.ponttobongaus.fi tai postikortilla. Osallistujien kesken arvotaan palkintoja. Tapahtuman tulossivuilla voi tarkastella lajikohtaisesti, missä pönttöpesintöjä on havaittu ja missä vaiheessa eri lajien pesinnät nyt ovat eri puolilla Suomea.

 

Tiedotteen lintulajit ruotsiksi: svartvit flugsnappare (kirjosieppo), talgoxe (talitiainen), blåmes (sinitiainen), pilfink (pikkuvarpunen)

 

VALOKUVIA vapaasti julkaistavaksi Pönttöbongauksesta uutisoitaessa

LISÄTIETOJA

suojeluasiantuntija Tero Toivanen, p. 010 406 6203, tero.toivanen(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry