Anna linnuille pesimärauha juhannuksena

Räkättirastaan poikanen. Kuva: Tero Toivanen

Mediatiedote 22.6.2023

Tulevan juhannuksen sää suosii ulkoilua ja vesillä liikkumista. BirdLife muistuttaa juhannuksen viettäjiä lintujen pesimärauhan kunnioittamisesta. Lintujen pesimäsaarille ei pidä rantautua ja sattumalta löydetyt linnunpesät sekä myös orvoilta vaikuttavat linnunpoikaset on syytä jättää rauhaan.

“Lintujen pesimäpaikat on syytä kiertää, etteivät pesinnät tarpeettomasti häiriinny. Lintujen pesimäonnen varmistaminen tuo myös itselle kesäyön juhlan viettoon hyvän mielen”, painottaa suojeluasiantuntija Tero Toivanen BirdLife Suomesta.

Yleensä lintujen käyttäytyminen paljastaa pesien läheisyyden. Emojen hätäily ja varoittelu ovat varma merkki pesinnästä. Tällöin paikalta on syytä poistua nopeasti. Lyhytkin oleskelu pesimäpaikalla voi aiheuttaa pesintöjen tuhoutumisen, koska munat ja poikaset jäävät vaille emon suojaa.

Pesimäaikaan on erityisen tärkeää välttää esimerkiksi puuttomia tai vähäpuustoisia luotoja ja saaria, jotka ovat vesi-, lokki- ja kahlaajalintujen suosimia pesimäpaikkoja. Näille paikoille on syytä antaa pesimärauha vähintään heinäkuun lopulle asti.

Lintujen pesinnän häiritseminen ja pesien vahingoittaminen on luonnonsuojelulailla kielletty. Kielto koskee myös rakenteilla olevia pesiä. Tahallisesta pesien tuhoamisesta seuraa sakkojen lisäksi munien arvon korvaaminen valtiolle. Korvausarvo vaihtelee lajin harvinaisuuden ja uhanalaisuuden mukaan.

 

VALOKUVIA käytettäväksi aiheesta uutisoitaessa:

 

LISÄTIETOJA

suojeluasiantuntija Tero Toivanen, p. 010 406 6203, tero.toivanen(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry