Bongaa päivä pihalla -tapahtuma innosti lintujen tarkkailuun kotipihoilla

Bongaa päivä pihalla. Kuva: Jan Södersved

Mediatiedote 6.5.2025

Kevätluonnosta ja linnuista nautittiin viikonloppuna tuhansilla pihoilla. Bongaa päivä pihalla -tapahtumassa havaittiin yhteensä noin 210 eri lintulajia.

 

Viime viikonloppuna järjestettiin viidennen kerran Bongaa päivä pihalla -tapahtuma, jossa lintuja havainnoitiin kotona tai mökillä. Samalla laskettiin, kuinka monta lintulajia onnistui näkemään tai kuulemaan pihasta vuorokauden sisällä. Tapahtuma oli osa kevään suurta lintuviikonloppua, johon kuului myös lauantaina järjestetty lintuharrastajien perinteinen Tornien taisto.

Bongaa päivä pihassa -tapahtumaan saattoi osallistua joko lauantaina 3.5. tai sunnuntaina 4.5. Jälleen nähtiin, ettei linturetkelle tarvitse lähteä omaa pihaa kauemmas. Keskimäärin pihoissa havaittiin 17 lintulajia. Vähintään 50 lajia havaittiin yli 50 paikassa, ja suurin lajimäärä (94) listattiin Lappeenrannassa. Lapin kärkitulos (33) syntyi Pellossa.

Alustavat tulokset perustuvat noin 4 000 paikan havaintoihin. Pihojen yleisimmät lajit olivat talitiainen, peippo ja sinitiainen. Nämä havaittiin vähintään kolmella pihalla neljästä. Näiden lisäksi mustarastas, varis, harakka, räkättirastas, sepelkyyhky ja käpytikka havaittiin vähintään joka toisessa paikassa. Yhteensä ilmoitettiin havaintoja noin 210 lajista.

Tapahtumaa edelsi melko kolea viikko. Hyönteissyöjälintuja kuten kirjosieppoja ja pääskyjä oli saapunut selvästi vähemmän kuin viime vuonna tähän aikaan. Käkiä kuultiin vain runsaalla sadalla pihalla ja haarapääskyjä havaittiin vähän yli 200 pihalla. Kirjosieppoja nähtiin kahdella pihalla viidestä ja pajulintu lauloi joka kymmenennessä pihassa.

Havaintoja voi ilmoittaa vielä perjantaihin 9.5. saakka osoitteessa www.birdlife.fi/bongaapaivapihalla. Tulokset päivittyvät BirdLifen verkkosivuille.

 

Tiedotteen lintulajit ruotsiksi: talgoxe (talitiainen), bofink (peippo), blåmes (sinitiainen), koltrast (mustarastas), kråka (varis), skata (harakka), björktrast (räkättirastas), ringduva (sepelkyyhky), större hackspett (käpytikka), svartvit flugsnappare (kirjosieppo), gök (käki), ladusvala (haarapääsky), lövsångare (pajulintu)

 

LISÄTIETOJA

viestintäpäällikkö Jan Södersved, p. 010 406 6202, jan.sodersved(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry