Lintumessut

Lintumessut 2024. Kuva: Jan Södersved

Lintumessut järjestettiin lauantaina 16.8. jo kahdeksannen kerran. Tänä vuonna ohjelmalavalla oli haastateltavana muun muassa toimittaja Juha Kauppinen, ja muissa esityksissä kuultiin lintujen ääniä tunnistavista tekoälysovelluksista, maailman lintujen uudesta luettelosta, tuulivoimasta, selkälokista sekä linnustonsuojelusta Kainuussa. Kuvaesitysteltassa kuviaan esittivät Mikko Oivukka, Terhi Paavola, Jouni Ruuskanen, Ossi Saarinen ja Tomi Valtonen. Ohjelmatilassa kuultiin esityksiä muun muassa Ilmatieteen laitoksen eläinmuuttosivustosta ja lämpökameroiden käytöstä lintuharrastuksessa.

Lintumessut on järjestetty Helsingissä vuodesta 2016 vuoteen 2019 ja parin vuoden tauon jälkeen jälleen vuodesta 2022 lähtien. Ohjelmalavalla on kuultu esityksiä lintuharrastuksesta sekä lintujen suojelusta ja tutkimuksesta. Saliesityksinä on kuultu lintuaiheisia luentoja ja nähty kuvaesityksiä. Lisäksi tarjolla on ollut opastettuja linturetkiä ja näytteilleasettajat ovat esitelleet muun muassa lintuharrastusvälineitä ja linturetkikohteita.

BirdLifen messupisteellä lintuvisaan osallistuneiden ja vastauslipukkeen palauttaneiden kesken arvottiin seuraavat palkinnot:

  • 100 euron lahjakortti Lintuvarusteeseen: Rauni Funke (Helsinki)
  • 3 kpl BirdLife-pipoja: Kristiina Arokari (Porvoo), Anni Heinälä (Helsinki) ja Satu Orajärvi (Mäntsälä)
  • 2 kpl BirdLife-ostoskasseja: Arto Puikkonen (Lahti) ja Elina Saarinen (Jyväskylä)

Lintumessujen järjestelyistä vastaavat BirdLife Suomi ja Suomen Lintuvaruste Oy.

Seuraavat lintumessut järjestetään Helsingissä lauantaina 15.8.2026.