Etelä-Suomessa vielä viivyttelijöitä
Lintutilanne 19.12.2025
Tuhannet joutsenet viipyvät yhä Etelä- ja Länsi-Suomessa, jossa talvi on jatkunut hyvin leutona. Suurin määrä kirjattiin maanantaina Pietarsaaressa, jossa nähtiin vielä yli 600 laulujoutsenta. Jäättömillä sisävesillä on puolestaan vielä runsaasti isokoskeloita. Useammassa paikassa on tälläkin viikolla ollut yli tuhat koskeloa. Ne voivat viipyä järvilllä niiden jäätymiseen saakka.
Maan eteläosien lumettomissa maisemissa on muitakin viivyttelijöitä. Parin viime viikon aikana on havaittu ajankohtaan nähden tavallista enemmän punarintoja ja peukaloisia. Tiltalttejakin on nähty vielä lähemmäs kymmenen. Erikoisempia talvilintuja ovat olleet sepelhanhi Paraisten Jurmossa, pari muuttavaa ristisorsaa Helsingissä ja Espoossa, kashmirinuunilintu Helsingissä sekä hippiäisuunilintu kahdessa ja mustaleppälintu kolmessa paikassa.
Muutama pikku-uikku, pari pikkukajavaa ja jääkuikka ovat alkutalven tyypillisiä pikkuharvinaisuuksia. Aiemmin löytyneistä harvinaisemmista lajeista idänturturikyyhkyt viipyvät yhä Taivalkoskella ja Hollolassa ja töyhtökiuru Espoossa.
Yleistietoa lintutilanteesta:
Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 2.1.

