EtusivuSuojelu ja tutkimusLait ja vaikuttaminen

Lakiesitys heikentää oikeusvaltiota ja vahvistaa luontokatoa

Lähikuvat lentävästä valkoposkihanhesta ja lentävästä merimetsosta. Kuvat: Micha Fager

BirdLife pitää hallituksen lakiesitystä, jolla sallittaisiin merimetson ja valkoposkihanhien laajamittainen tappaminen maataloudelle ja kalataloudelle aiheutuvien haittojen vähentämiseksi, tutkimustietoa väheksyvänä, luontokatoa voimistavana, kansallisen ja kansainvälisen lain vastaisena ja oikeusvaltiolle vahingollisena. Lakiesityksestä voi antaa 11.5. saakka lausuntoja kaikille avoimessa lausuntopalvelussa

 

Tiivistelmä

Hallitus esittää valkoposkihanhen ja merimetson siirtämistä luonnonsuojelulaista metsästyslakiin. Samalla se sallisi lajien varsin laajamittaisen tappamisen vahinkojen estämiseksi ilman tapauskohtaisia poikkeuslupia. Ampuminen sallittaisiin myös keväällä ja kesällä, mitä ei ole sallittu millekään muulle lajille.

BirdLife pitää esitystä lainvastaisena ja luontokatoa voimistavana. Erityisen ongelmallisia ovat luonnonsuojelujärjestelmän sekä oikeusvaltion periaatteiden heikentäminen ja esityksestä muille lajeille aiheutuvat luontovahingot. Muutoksen myötä häviäisi tapauskohtainen harkinta ja kansalaisten, järjestöjen ja muiden toimijoiden mahdollisuus vaikuttaa. Tämä on merkittävä heikennys nykyiseen oikeustilaan. Muutos on oikeusvaltioperiaatteen vastainen eikä kunnioita perustuslaissa ja Århusin sopimuksessa säädettyjä oikeuksia vaikuttaa ympäristöä koskevaan päätöksentekoon.

Lintujen yleinen suojelutilanne heikkenisi huomattavasti, sillä kevät- ja kesäaikaisen metsästyksen vaikutukset ulottuisivat myös kaikkiin muihin samoilla alueilla esiintyviin suojeltuihin lajeihin. Kontrolloimaton metsästys häiritsisi linnustoa vuodenkierron herkimpään aikaan linnuille tärkeillä levähdys- ja pesimäalueilla, mikä kiihdyttäisi luontokatoa. Vaikka lakiesitys koskee suoraan vain kahta lajia – merimetsoa ja valkoposkihanhea – se uhkaa koko lintujen suojelemiseksi laadittua järjestelmää ja asettaa vakavan uhan sille, että muita luonnonsuojelulaissa tai metsästyslaissa olevia lintulajeja siirretään myöhemmin saman käytännön piiriin.

Esitys on lintudirektiivin vastainen. EU:n lintudirektiivin mukaan poikkeukset ovat mahdollisia vain silloin, kun syntyy vakavia vahinkoja, joiden estäminen ei ole muin keinoin mahdollista, ja vakavan vahingon riski on arvioitava tapauskohtaisesti. EU-lainsäädännön vastaista yleistä tappo-oikeutta ilman tapauskohtaista arviointia ei pidä sallia, vaan tilanteet on vastaisuudessakin ratkaistava poikkeusluvin.

Yleisen tappo-oikeuden sijaan on tarpeen tehostaa poikkeuslupakäytäntöjä. Lupien käsittelyn tehostamiseksi on kehitettävä sähköisiä hakupalveluja ja varmistettava riittävät resurssit lupien käsittelyyn. Poikkeuslupien käsittelyn tehostamiseksi ja päätösten yhdenmukaistamiseksi on poistettava hallinnosta päällekkäinen luvitusjärjestelmä ja keskitettävä kaikki lintuja koskevat poikkeusluvat lupa- ja valvontavirastoon. Lajeja ei tarvitse siirtää metsästyslakiin sen vuoksi, ettei luonnonsuojelulaki salli poikkeusluvalla ammuttujen lintujen käyttämistä ravinnoksi. Asia voidaan yksinkertaisesti ratkaista muuttamalla luonnonsuojelulakia (89 §) siten, että poikkeuslupapäätöksessä voidaan sallia ammuttujen lintujen hyödyntäminen ravintona.

Lajien siirto metsästyslakiin olisi vain muodollinen toimi, joka ei muuta asiantilaa EU-lainsäädännön osalta. Esityksessä ei ole huomioitu hallinto-oikeuden poikkeuslupia koskevia EU-lainsäädännön tulkintoja ja reunaehtoja.

Maa- ja metsätalousministeriö on lakimuutoksen perusteluissa käyttänyt tutkimustietoa valikoivasti ja jättänyt osin huomioimatta keskeisten tutkimusten tuloksia. Esityksen vaikutusten arviointi on myös riittämätön ja tarkoitushakuinen. Kyse on huomattavan suuresta lainsäädäntömuutoksesta, joka edellyttää riippumatonta, tutkimustietoon ja EU-lainsäädäntöön perustuvaa analyyttistä vaikutusarviointia.

Esitys kärjistää yhteiskunnallista konfliktia ja heikentää yhteiskunnallista luottamusta. Toteutuessaan esitys todennäköisesti lisäisi valkoposkihanhien aiheuttamia maatalousvahinkoja sekä tekee tyhjäksi vuosien työn valkoposkihanhien esiintymisen hallitsemiseksi ja sosiaalisen konfliktin ratkaisemiseksi keskeisillä ongelma-alueilla.

Esityksen EU-lainmukaisuudesta on pyydettävä lausunnot EU:n komission ympäristöasioiden pääosastolta, korkeimmalta hallinto-oikeudelta ja oikeuskanslerinvirastolta.

 

Yleistä

Lakiesityksellä valkoposkihanhea saisi metsästää ilman ajallisia, määrällisiä ja jopa lähes ilman alueellisia rajoituksia. Kevätaikaan lajin metsästäminen olisi sallittua valtaosalla maatalouskäytössä olevia peltoja. Esityksellä valkoposkihanhesta tehtäisiin Suomen heikoiten suojeltu lintulaji. Suomen lainsäädännössä jopa rauhoittamattomien lintulajien tappaminen on kielletty keväällä ja kesällä ja sallittu vain tarkoin tapauskohtaiseen harkintaan perustuvin poikkeusluvin.

Esitys on lintudirektiivin, Århusin sopimuksen ja Suomen perustuslain vastainen. Käytännössä esityksellä luovuttaisiin merimetson ja valkoposkihanhen osalta koko poikkeuslupajärjestelmästä, tapauskohtaisesta arvioinnista ja kansalaisten mahdollisuudesta vaikuttaa ympäristöasioihin. Päätöksiä, joihin hakea muutoksia, ei enää olisi. Tämä on huomattava heikennys oikeusvaltioperiaatteille. Århusin sopimuksen ja Suomen perustuslain mukaan kansalaisilla on oikeus vaikuttaa ympäristöä koskeviin asioihin.

Lintujen yleinen suojelutilanne heikkenisi perustavanlaatuisesti, sillä valkoposkihanhen ja pieneltä osin myös merimetson kevät- ja kesäaikaisen metsästyksen vaikutukset ulottuisivat kaikkiin muihin samoilla alueilla esiintyviin lajeihin. Kontrolloimaton metsästys häiritsisi linnustoa niiden vuodenkierron herkimpään aikaan linnuille tärkeillä levähdys- ja pesimäalueilla. Tämä lintudirektiivillä ja luonnonsuojelulailla kielletty häirintä johtaisi pesinnästä ja pesäpaikasta luopumiseen, heikkoon pesimätulokseen ja näiden kautta populaatioiden pienenemiseen sekä kiihdyttäisi luontokatoa.

Erityisesti valkoposkihanhien ja muiden hanhien esiintymisen huomattavan muuttumisen ja maatalousvahinkojen kasvun vuoksi Suomessa tarvittaisiin kaikkien keskeisten intressiryhmien yhdessä hyväksymiä ratkaisuja sen sijaan, että tilannetta kärjistetään nyt hallituksen esittämällä tavalla.

 

EU-lainsäädännön reunaehdot

Esitys on ristiriidassa EU:n lintudirektiivin kanssa. Lintudirektiivin reunaehdot on kansallisesti toteutettava luonnonsuojelu- ja metsästyslaeissa. EU-lainsäädäntö ei salli minkään lintulajien tappamista lintulajien kevätmuutto- ja pesimäaikana, ja myös tahallinen lajien tilaan vaikuttava häirintä on kielletty. Tappaminen on sallittua vain silloin, kun tappamisella estetään vakavan vahingon syntyminen eikä vahinkoa voida muin keinoin estää. Vakavan vahingon riski on arvioitava tapauskohtaisesti ja poikkeuksen laajuus on sidottava siihen, mikä on välttämätöntä ongelman ratkaisemiseksi. Yleinen poikkeus voidaan myöntää lähinnä vain tarkkaan rajatuille alueille, kuten lentoasemille lentoturvallisuusperustein.

Hallituksen esitysluonnoksessa on esitetty valikoidusti komission vuonna 2008 ja 2026 julkaisemia lintudirektiivin tulkintaohjeita. Kyse on komission ohjeista, jotka eivät sido tuomioistuimia. Uudenkin ohjeen keskeinen sisältö on, että poikkeuksia voidaan myöntää vain silloin, kun on kyse vakavista vahingoista tai perustellusta vakavan vahingon riskistä, jonka estämiseksi ei ole muuta tyydyttävää ratkaisua. Hallituksen esityksessä jää varmistamatta se, että poikkeusta käytetään vain silloin, kun kyse on vakavasta vahingosta, jonka estämiseksi ei ole vaihtoehtoa. Toisin kuin hallituksen esityksessä annetaan ymmärtää, ohje ei anna selkänojaa esityksen mukaiselle laajamittaiselle tappamiselle ilman tarkkaa suunnittelua ja tapauskohtaista arviota riskin vakavuudesta ja tappamisen vaikutuksista.

Hallinto-oikeudet ovat päätöksissään arvioineet, milloin EU-lainsäädäntö sallii poikkeukset lintujen suojelusta, mitkä keinot ovat mahdollisia ja millaisissa tapauksissa vakavien vahinkojen riski syntyy. Nämä oikeuden toteamat lainsäädännölliset reunaehdot eivät häviä säätämällä merimetso ja valkoposkihanhi vapaammin metsästettäväksi lajiksi, koska reunaehdot tulevat EU:n lintudirektiivistä.

Valkoposkihanhien ruokailualueilla ja niiden välittömässä läheisyydessä esiintyy runsaasti muita lintulajeja. Ampumisäänet pelottavat valtaosaa lintulajeja häiriten niiden lepäilyä, ruokailua, valmistautumista pesintään ja pesimistä. Vaikka toiminnan tarkoituksena olisi valkoposkihanhien ampuminen, häiritään samalla rauhoitettuja lajeja. Valkoposkihanhien poikkeuslupia koskevien hallinto-oikeuden päätösten mukaan ampuminen on muihin lintuihin kohdistuvaa, luonnonsuojelulaissa ja lintudirektiivissä kiellettyä tahallista häiritsemistä. Lakiesityksessä on sivuutettu muiden lajien suojasta syntyvä vaatimus siitä, että esityksen mukainen valkoposkihanhien tappaminen keväällä ja kesällä vaatisi yleensä myös lupa- ja valvontaviraston luvan muiden lintudirektiivillä ja luonnonsuojelulailla rauhoitettujen lintulajien häirintään.

Suomi vaarantaa koko lintudirektiivin rikkomalla sen keskeisiä periaatteita, kuten 9 artiklan poikkeusperusteita ja lintulajien pesimäaikaista suojaa. Suomi on jo tuomittu kahdesti kevätmetsästykseen liittyvien velvoitteiden rikkomisesta EU-tuomioistuimessa (C-344/03 ja C-217/19 ).

Lintudirektiivin asettamat tappamista koskevat reunaehdot ovat olleet keskeinen työkalu esimerkiksi pitkäaikaisessa taistelussa Välimeren alueen pikkulintupyynnin lopettamiseksi. Suomi ei voi vaatia muita jäsenvaltioita noudattamaan direktiiviä ja samalla itse toimia direktiivin vastaisesti.

 

Poikkeuslupakäytäntöjen kehittäminen

Hallituksen esitys murentaa lintujensuojelun perustaa. Lintujen aiheuttamia vakavia vahinkoja on vuosikymmenet hallittu tapauskohtaisin poikkeusluvin, joissa on arvioitu muun muassa vahingon merkittävyyttä, keinoja vahingon ehkäisemiseksi sekä määritelty ajankohdat ja keinot, jolloin poikkeuksia voi toteuttaa.

Poikkeuslupia koskevassa lupaharkinnassa arvioidaan esimerkiksi, vaikuttaako toiminta haitallisesti ihmisiin, muihin eläinlajeihin, tärkeisiin luontokohteisiin, luonnonsuojelualueisiin tai EU:n Natura 2000 -verkostoon kuuluvien alueiden luontoarvoihin. Luvat ovat viranomaispäätöksiä, joiden lainmukaisuuden muun muassa luvan hakijat ja luonnonsuojelujärjestöt ovat voineet hallinto-oikeudesta tarkistaa, mikäli luvissa on ollut epäselvyyksiä.

Poikkeuslupien säädöspohja tulee lintudirektiivin lisäksi perustuslaista, jonka mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Mahdollisuus vaikuttaa viedään, jos ampuminen ilman poikkeuslupamenettelyä sallitaan hallituksen esityksen mukaisesti.

Hallituksen esityksessä kohdassa 2.2. (s. 11) arvostellaan poikkeuslupamenettelyjä valkoposkihanhen ja merimetson osalta toimimattomiksi, koska viranomaisen on arvioitava jokaisessa yksittäisessä tapauksessa lintudirektiivin 9 artiklan poikkeusedellytykset. Tämä lintudirektiivin velvoite ei poistu siirtämällä lajit metsästyslakiin.

Poikkeuslupien hakua väitetään liiallisen näyttötaakan vuoksi mahdottomaksi tilanteissa, joissa valkoposkihanhen tai merimetson aiheuttamat vahingot syntyvät. Tämä ei pidä paikkaansa. Valkoposkihanhelle on myönnetty alueellisesti laaja-alaisia poikkeuslupia ja tarvittaessa hyvin nopeasti. Tämä on ollut mahdollista, koska valkoposkihanhien maatalousvahingot nurmille ja syysviljoille ovat yleisesti tunnettuja.

Merimetsolla lupakynnys on ollut perustellusti tiukempi, koska merimetso aiheuttaa vakavia vahinkoja huomattavasti harvemmin. Vastoin esityksen väitteitä vahingonkärsijän ei ole tarvinnut poikkeuslupahakemuksissa esittää tarkkoja selvityksiä tai tutkimustuloksia, vaan lupaviranomainen on käyttänyt erityisesti merimetsolupien harkinnassa Suomen ympäristökeskuksen ja luonnonvarakeskuksen tapauskohtaisia asiantuntijalausuntoja.

Perusteluissa poikkeuslupien hakemista lupa- ja valvontavirastosta pidetään hankalana ja kalliina. Hallitus voi päättää halvemmasta hinnasta merimetson ja valkoposkihanhen poikkeusluville sekä kehittää poikkeuslupien käsittelyä suuntaamalla resursseja niiden käsittelyyn ja verkkopalvelun kehittämiseen. Esimerkiksi Tanskassa, missä ei ole enää juurikaan Suomen kaltaista toimijoiden välistä epäluottamusta, on satsattu hakijoiden palvelemiseen ja käyttäjäystävälliseen verkkopalveluun, jonka kautta poikkeusluvat saa tavanomaisissa tilanteissa nopeasti.

Lajien siirtoa metsästyslakiin perustellaan sillä, ettei luonnonsuojelulaki salli poikkeusluvalla ammuttujen lintujen käyttämistä ravinnoksi. Yksinkertainen ja sosiaalisesti kestävä ratkaisu olisi merimetson ja valkoposkihanhen metsästyslakiin siirtämisen sijasta muuttaa luonnonsuojelulain 89 §:n ensimmäistä momenttia siten, että siihen lisätään lupa- ja valvontaviranomaisen mahdollisuus sallia poikkeusluvalla tapettujen yksilöiden syöminen. Lintudirektiivi ei kiellä poikkeusluvalla ammutun yksilön syömistä.

Hallinnosta on syytä poistaa päällekkäinen luvitusjärjestelmä. Tällä hetkellä säädöspohjaltaan samanlaisia lintuja koskevia poikkeuslupia myöntävät sekä lupa- ja valvontavirasto että Suomen riistakeskus. Kustannustehokkaampaa olisi käsitellä kaikki lintuja koskevat poikkeusluvat lupa- ja valvontavirastossa.

Lajien siirto metsästyslakiin on tarpeetonta lainsäädännön monimutkaistamista, mikä ei muuta lajien lintudirektiivistä tulevaa asemaa tai lintudirektiivin velvoitteita ratkaista tilanteet poikkeusluvin. Lajit on syytä säilyttää edelleen luonnonsuojelulaissa.

 

Valkoposkihanhi

Valkoposkihanhen esiintyminen on voimistunut Suomessa huomattavasti lyhyessä ajassa, mikä on johtanut maatalousvahinkojen kasvuun ja hanhikonfliktiin erityisesti Itä-Suomessa. Ongelmaa on liennytetty hanhien hallitun karkottamisen, hanhipeltojen ja vahingonkorvausten avulla. Maisematason hallinnalla on tutkimuksen mukaan voitu lieventää vahinkoja ja konfliktia. Esityksellä hanhien esiintymisen maisematason hallinnasta luovuttaisiin.

Esityksen mukaan vähintään viiden yksilön parvessa esiintyvää valkoposkihanhea saisi metsästää ympärivuotisesti pellolta, jonka sato on korjaamatta. Metsästys olisi siis sallittua pelloilla, joiden tarkoitus on tuottaa satoa myytäväksi tai tuotantoeläinten ravinnoksi. Käytännössä metsästys olisi aina sallittu nurmilla ja muilla pelloilla kylvöstä sadonkorjuuseen. Toukokuun puolivälissä, jolloin Suomessa levähtävien valkoposkihanhien määrä on suurimmillaan, ampuminen olisi sallittua lähes kaikilla pelloilla mukaan lukien hanhien tärkeimmät ruokailualueet.

Esitys sallisi valkoposkihanhien sääntelemättömän ampumisen niiden pesimäaikana sekä pesintään valmistautumisen aikana. Lintujen kevät- ja lisääntymisaikaista tappamista ja häiritsemistä koskevat hyvin tiukat EU:n suojelusäännökset, jotka estävät sekä kontrolloimattoman metsästyksen että muiden lajien pesinnän ja pesintään valmistautumisen häiritsemisen.

Lintudirektiivi sallii 9 artiklan mukaisen poikkeuksen silloin, kun kyse on vakavasta vahingosta tai sen riskistä. Esityksen mukaan viisi yksilöä laukaisisi vakavan vahingon riskin, mikä ei pidä paikkaansa, eikä lukumäärää ole esityksessä mitenkään perusteltu. Valkoposkihanhien aiheuttamat vakavat maatalousvahingot aiheutuvat tuhansien tai jopa kymmenien tuhansien hanhien ruokailusta. Poikkeuslupajärjestelmällä toimenpiteet voidaan lintudirektiivin edellyttämällä tavalla rajoittaa tilanteisiin, joissa on lintudirektiivin edellyttämä vakavan vahingon riski.

Esityksessä perustellaan kuoliaaksi ampumisen tarvetta ristiriitaisesti. Esityksessä myönnetään, ettei tappaminen ole tutkimuksen perusteella yleisesti tarpeen, mutta se sallittaisiin tästä huolimatta yleiseksi poikkeukseksi. Perustelujen sivulla 40 todetaan, että ”Sääntelyn etuna on se, että kuolettavalla ampumisella voidaan joissain tapauksissa tehostaa lintujen karkottamista”. Esimerkiksi Tanskassa hanhien tappoluvan saaneilta viljelijöiltä vaaditaan ensisijaisesti muita karkotuskeinoja, kuten hanhien äänikarkotteita ja pelottimia. Vain silloin, kun muiden karkotuskeinojen teho on pienentynyt, sallitaan kuoliaaksi ampuminen. Se on tehtävä pelottimien läheisyydessä, jotta tappamisella vahvistetaan muiden karkotuskeinojen vaikutusta. Hallituksen esityksessä muiden ennaltaehkäisevien keinojen käyttöä ei edellytetä, vaikka ne ovat keskeisiä myös komission lintudirektiivin tulkintaohjeiden mukaan ja tappaminen vasta vihoviimeinen keino.

Tanskassa ja Ruotsissa on käytössä moderneja äänipelotuslaitteita, jotka tunnistavat mikrofonien avulla laskeutumassa olevat hanhet ja soittavat tällöin hanhien varoitusääntä, jolloin linnut eivät laskeudu suojattavalle lohkolle. Tämä verraten tehokkaaksi todettu äänipelote olisi hyvin todennäköisesti myös Suomen luonnonsuojelulain mukainen sallittu äänikarkotustapa käytettäväksi keväällä.

Esityksessä jätetään kokonaan huomioimatta, ettei keskeisillä valkoposkihanhien levähdysalueilla Itä- ja Kaakkois-Suomessa ole lainkaan hanhien luontaisia ruokailualueita, kuten luonnonniittyjä. Hanhet eivät siis voi mennä ruokailemaan muualle kuin pelloille. Luontaisten ruokailualueiden puuttumisen vuoksi kattava hanhipeltoverkosto, joilla hanhet voivat vapaasti ruokailla on välttämätön viljelyvahinkojen vähentämiseksi. Esityksen mukaan hanhien esiintymisen ohjaaminen on hyötyihin nähden liian kallista. Perusteluista puuttuu kuitenkin arvio siitä, millainen tilanne olisi keskeisillä ongelma-alueilla, jos hanhien esiintymistä ei olisi viime vuosina ohjattu.

Esityksessä oletetaan, että sallimalla metsästys korvattavien vahinkojen määrä pienenee. Tämä olettama on tutkimustiedon valossa väärä. Kontrolloimaton metsästys lisää hanhien häirintää, minkä vuoksi ne liikkuvat enemmän ja laajemmin, jolloin myös vahinkoja syntyy laajemmalla alueella. Lisääntyvä häirintä, jonka vuoksi hanhien lentomäärät kasvavat, lisää niiden energiankulutusta ja ravinnon tarvetta, mikä kasvattaa maataloudelle aiheutuvia vahinkoja. Luonnonvarakeskuksen hanhipeltotutkimuksessa asiasta todetaan, että “Karkottaminen joko kuolettavasti ampumalla tai muilla keinoin ei välttämättä vähennä satovahinkoja. Hanhien laidunnuspaine voi pienentyä karkotuspaikalla (Månsson 2017), mutta karkotettujen hanhien levitessä laajemmalle ja lentämiseen kuluvan energiantarpeen lisääntyessä, satovahingot voivat kasvaa alueellisesti (Nolet ym. 2016, Heldbjerg ym. 2022, de Jager ym. 2022). Riippuen karkottamisen intensiteetistä, hanhien energiantarve, eli satovahingot, voivat kasvaa 10–27 % (Nolet ym. 2016, Bauer ym. 2017).”

 

Merimetso

EU-lainsäädäntö sallii merimetsojen tappamisen vain tilanteissa, joissa ne aiheuttavat vakavaa vahinkoa tai tilanteissa, joissa on suuri riski vakavan vahingon syntymiselle eikä vahingon estämiseksi ole muuta tyydyttävää vaihtoehtoa. Hallituksen esityksellä sallittaisiin merimetsojen vapaa ampuminen tilanteissa, joissa merimetsot eivät tutkimuksen mukaan aiheuta vakavia vahinkoja. Esitetyt yleispoikkeukset eivät ole tutkimusten mukaan perusteltuja, ja niistä on luovuttava. Merimetson aiheuttama vakavan vahingon riski toteutuu vain tietyissä tilanteissa ja paikallisesti, ja vahinkojen hallinta on tehtävä poikkeuslupien avulla.

Esityksellä sallittaisiin merimetsojen tappaminen 1.8.–28.2. 300 metrin etäisyydellä verkosta, pitkästä siimasta ja muusta koukkupyydyksestä, rysästä, katiskasta, muusta sulkupyydyksestä ja kalastukseen tarkoitetusta pysyväisluonteisesta rakennelmasta. Tutkimusten mukaan merimetsot eivät aiheuta vakavia vahinkoja kalanpyydyksillä poislukien joissakin tapauksissa avorysät. Lakiesityksellä sallittaisiin tästä huolimatta merimetsojen tappaminen minkä tahansa veteen lasketun passiivisen pyydyksen, kuten katiskan, ympäriltä. Silläkään ei olisi merkitystä, onko kyse ammatti- vai vapaa-ajan kalastajan pyydyksestä. Ammattikalastajien käyttämien avorysien osalta perusteet lintudirektiivin 9 artiklan mukaisille poikkeusluville sen sijaan täyttyvät joissakin tapauksissa ja alueilla. Lintudirektiivin mukainen vakavien kalanpyydysvahinkojen estäminen on mahdollista vain tapauskohtaisten poikkeuslupien avulla.

Esityksellä sallittaisiin merimetsojen tappaminen ympäri vuoden 300 metrin etäisyydellä kalanviljelylaitoksista. Tutkimuksen mukaan merimetsot eivät kuitenkaan aiheuta Suomessa vakavia vahinkoja kalanviljelylaitoksilla. Tästä huolimatta lakiesityksellä sallittaisiin lintudirektiivin vastaisesti merimetsojen vapaa ampuminen niiden läheisyydestä ympäri vuoden. Ampua saisi jopa saaristolintujen pesintöjen herkimpään aikaan keväällä ja kesällä. Koska merimetsot eivät tutkimuksen mukaan aiheuta kalanviljelylaitoksilla vahinkoja, ei niille ole edellytyksiä myöntää poikkeuslupia saati esityksen mukaista yleispoikkeusta.

Esityksellä sallittaisiin merimetsojen ampuminen 1.8.–28.2. kaloille tärkeillä lisääntymispaikoilla. Tutkimustietoa merimetson vaikutuksista tärkeillä kutupaikoilla ei juurikaan ole, mutta poikkeusluvat erityisen tärkeillä kutualueilla voidaan katsoa varovaisuussyistä perustelluiksi, mikäli alueille kerääntyy suuria määriä merimetsoja. Koska vakavan vahingon riskin edellytyksenä on suuri määrä merimetsoja, lintudirektiivin mukainen vakavien vahinkojen estäminen on mahdollista vain tapauskohtaisten poikkeuslupien avulla.

Esityksellä sallittaisiin merimetsojen ampuminen ympäri vuoden 300 metrin etäisyydellä kalanistutuspaikoista 7 päivää ennen ja jälkeen istutuksen. Istukkaiden kyky vältellä petoja heti istutuksen jälkeen on tunnetusti huono, joten tällaisissa tapauksissa edellytykset poikkeusluvalle ovat olemassa sen jälkeen, kun istutus on tehty. Etukäteen tappamiselle ei ole kuitenkaan perusteita, ja kussakin tapauksessa on syytä arvioida tappamisen vaikutus muun mussa muulle linnustolle, mikä toteutuu poikkeuslupaprosessissa.

Hallituksen esityksessä on käytetty valikoivasti tutkimustietoa siitä, mikä on merimetson vaikutus kalastoon ja kalastukselle. Vaikka merimetson vaikutusta kalastoon on tutkittu Suomessa verraten paljon, ei tutkimusten perusteella voi yleistää merimetsolla olevan merkittävää vaikutusta kalastoon. Esimerkiksi Luonnonvarakeskus tiedotti 27.1.2022, että ”Merimetso ei uhkaa Suomen rannikkovesien ahvenkantoja”. Tiedotteeseen liittyvää tutkimusta (Heikinheimo ym. 2021) tai Lehikoisen ym. (2014) tutkimusta, jossa todettiin, etteivät ahven- ja kuhasaaliit ole pienentyneet niillä alueilla, joilla on ollut pitkään paljon merimetsoja, ei ole lainkaan hallituksen esityksessä referoitu.

Luonnonvarakeskuksen ylläpitämät kalastustilastot eivät myöskään tue esityksen väitteitä vaikutuksesta kalakantoihin ja kalastukseen. Edellisen 20 vuoden aikana rannikon päätoimisten ammattikalastajien määrä on huomattavasti vähentynyt, mutta ahvenen kokonaissaalis on pysynyt samalla tasolla. Kuhan kokonaissaalis on laskenut, mutta pyyntiponnistukseen suhteutettu saalis on pysynyt samalla tasolla muun muassa kuhan kalastukselle keskeisimmillä alueilla Suomenlahdella ja Saaristomerellä, joissa myös merimetsoja on runsaasti ja pitempään syksyllä kuin esimerkiksi Merenkurkussa.

On mahdollista, kuten Luonnonvarakeskus on useissa poikkeuslupia koskevissa lausunnoissaan todennut, että hyvin suurten merimetsokolonioiden läheisyydessä merimetsoilla on paikallisia vaikutuksia kalojen esiintymiseen. On mahdollista, että merimetsolla olisi kalastovaikutuksia erityisesti keskeisillä kuhan ja mahdollisesti myös ahvenen kutualueilla, jos niille kertyy kudun aikana tai heti sen jälkeen runsaasti merimetsoja. Nämä ovat poikkeuslupamenettelyllä ja tapauskohtaisella harkinnalla ratkaistavia tilanteita.

Perusteluissa on paljon tutkimustietoon perustumattomia väitteitä merimetsojen vaikutuksesta kalastukseen ja kalastusvahingoista (sivut 20 ja 21). Väitteiden yhteydessä jätetään viittaamatta Luonnonvarakeskuksen, Turun ja yliopiston ja ammattikorkeakoulu Novian laajaan valtion rahoittamaan tutkimukseen ”Merimetson ja harmaahaikaran suorat kalatalousvahingot: määrän ja laadun arviointi Suomen merialueilla”, vaikka tutkimus on toisaalla esityksessä mainittu. Tutkimuksen mukaan merimetsojen vaikutukset kalastukselle ja kalanviljelylle olivat vähäiset tai korkeintaan maltilliset lukuun ottamatta kalanviljelykasseja, joissa verkkosuojaus on repeytynyt tai verkon luukku jäänyt auki. Tutkimuksen mukaan avorysät ovat merimetsolle alttiita ja niissä merimetsot saattavat vähentää kalasaaliita tuntuvasti.

Perusteluissa on korvattu merimetsoa koskevien tutkimuksen tuloksia spekulaatioilla, vaikka tuoretta korkealaatuista tutkimustietoa on käytettävissä, mikä on vastoin hyvän hallinnon periaatteita. Kansalaisilla ja kansanedustajille on annettava oikeaa vääristämätöntä tietoa, vaikka se heikentäisi esityksen perusteluja.

Perusteluissa käsitellään tilannetta myös laajemmin Euroopassa (s. 21), viitaten Euroopan sisävesikalastus- ja vesiviljelyneuvottelukunnan yhteenvetoihin, mutta jätetään mainitsematta, että Suomen tilanne poikkeaa keskeisesti Keski-Euroopan tilanteesta. Keski- ja Itä-Euroopassa merimetsot aiheuttavat merkittäviä vahinkoja kalankasvatukselle, ja vahinkojen torjuminen muuten kuin suuria määriä lintuja poikkeusluvilla poistamalla on vaikeaa, koska kalankasvatus tapahtuu maalla jopa useiden neliökilometrien kokoisilla kasvatuslampialueilla, joiden suojaaminen on vaikeaa. Suomen merialueilla kaloja kasvatetaan kelluvissa suojatuissa verkkoaltaissa, joissa merimetso ei tutkimuksen mukaan aiheuta vahinkoja, mikäli niiden suojaverkot ovat ehjiä eikä kasvattajalta ole unohtunut verkkoaltaan luukku auki.

 

Esityksen vaikutusten arviointi

Esityksen vaikutusten arvioinnissa ei ole tunnistettu kaikkia vaikutuksia, ja vaikutuksia on yleisesti vähätelty. Kyse on huomattavan suuresta muutoksesta, joka vaatii selvästi analyyttisemmän ja tutkimustietoon perustuvan riippumattoman asiantuntijatahon tekemän vaikutuksen arvioinnin sen sijaan, että lakiesitystä valmistelleet virkamiehet toteavat, ettei muutoksella ole juuri mitään, ainakaan haitallisia, vaikutuksia mihinkään.

Vaikutusten arvioinnista puuttuvat kunnolliset arvioinnit muun muassa:

  • suhteesta perustuslakiin ja vaikutuksista oikeusvaltioon, kun kansalaisten mahdollisuutta vaikuttaa oman ympäristönsä asioihin kavennetaan merkittävästi ja EU-lainsäädännön reunaehtoja ja oikeuden asiassa tekemiä keskeisiä päätöksiä ei täysin huomioida.
  • yhteiskunnallisista sosiaalisista vastakkainasettelua lisäävistä vaikutuksista, jotka syntyvät muun muassa luonnon- ja eläinsuojelutahojen maa- ja metsätalousministeriöön, metsästäjiin ja maataloustuottajiin kohdistuvan luottamuksen vähenemisestä
  • vaikutusta viime vuosina valkoposkihanhien ohjaamisen avulla rakennettuun yhteistyöhön konfliktien lieventämiseksi
  • vaikutuksista maatalousvahinkojen ja vahingonkorvausten määrään ja kohdentumiseen lyhyellä ja pitkällä aikavälillä
  • vaikutuksista valkoposkihanhen levähtämis- ja ruokailumahdollisuuksiin elinkierron kannalta tärkeillä alueilla.
  • vaikutuksista muihin peltoalueilla muuton aikana ruokaileviin lintulajeihin
  • vaikutuksista pesimälinnustoon
  • vaikutuksista Natura 2000 -alueille tai uhanalaisille lajeille
  • vaikutuksista ruokamarkkinaan, erityisesti vegaanien hyväksymien tuotteiden saatavuuteen

Esityksessä on kyse huomattavan suuresta lainsäädäntömuutoksesta, joka edellyttää riippumatonta, tutkimustietoon ja lainsääntöön perustuvaa analyyttistä asiantuntijoiden tekemää vaikutusten arviointia.

 

Lisää tietoa asiasta kiinnostuneille