Lintutilanne 5.6.2020

Luhtakerttunen. Kuva: Micha Fager

Lintutilanne 5.6.2020

Viikko sitten perjantaina Porvoossa muutti yli 1 000 kuikkalintua ja 4 000 tundrakurmitsaa. Seuraavana päivänä Suomenlahdella muutti vielä tuhansia kahlaajia lisää, pääosin tundrakurmitsoja ja isosirrejä. Alkuviikolla isosirrejä nähtiin vielä lisää, joitakin parvia sisämaassakin. Nyt arktisten lintujen muutto on käytännössä ohi, ja näkyvä muutto on muutenkin hyvin vähäistä.

Monien hyönteissyöjälintujen muutto jatkuu kuitenkin edelleen. Viimeisten muuttolintujen joukossa meille saapuu pikkukultarinta, joita meillä arvioidaan pesivän vain 10–50 paria. Kuluneella viikolla laji havaittiin kuudessa paikassa.

Jakson harvinaisin lintu oli viime viikon lopulla Keminmaassa viipynyt valkoperäsirri. Tämä pohjoisamerikkalainen kahlaaja on havaittu Suomessa vain seitsemän kertaa aikaisemmin. Muita harvinaisuuksia olivat isokihu Porvoossa, kaksi valkosiipitiiraa Lappeenrannassa sekä lyhytvarvaskiuru ja punakottarainen Porissa.

Isovesipääskyjä nähtiin Kirkkonummella, Paraisilla ja Pyhärannassa, mustaotsalepinkäisiä puolestaan Paraisilla ja Kustavissa. Keltahemppoja on havaittu tavallista runsaammin, ja havaintoja ilmoitettiin noin kymmenestä paikasta. Siikajoella rengastettu sepelsieppo oli yksi pohjoisimpia. Pohjois-Pohjanmaalta on vain kaksi aiempaa havaintoa.

Tulevana viikonloppuna tarkkaillaan pönttölintuja Pönttöbongaus-tapahtumassa. Nähtäväksi jää, onko toukokuun viileä sääjakso vaikuttanut tiaisten ja muiden pönttölintujen pesintään.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran torstaina 18.6.