Lintutilanne 2.10.2020

Lintutilanne 2.10.2020

Kuluneen viikon aikana on useampana päivänä nähty monipuolista syysmuuttoa. Etelärannikolla muutti kymmeniä tuhansia sepelkyyhkyjä, länsirannikolla satoja tuhansia räkättirastaita. Ulkosaarissa lepäili tuhansia hippiäisiä, ja moni luonnossaliikkuja on kiinnittänyt huomiota pelloilla parveileviin peippoihin ja järripeippoihin. Myös hiiri-, varpus- ja sinisuohaukkoja on ollut mukavasti liikkeellä.

Itä-Suomeen on asettunut lisää arktisia valkoposkihanhia, ja Liminganlahdelle oli kerääntynyt 17 000 metsähanhea sekä peräti 880 lyhytnokkahanhea, mikä on kaikkien aikojen suurin syyskerääntymä. Tuhannet kurjet viipyvät vielä Vaasan Söderfjärdenillä, ja niitä voi seurata live-kameralla. Eilen paikalla laskettiin vielä lähes 5 000 kurkea.

Kuusitiaisten vaellus jatkuu, ja pähkinänakkelin vaellus on kiihtymässä. Myös harmaapää-, valkoselkä- ja pohjantikalla sekä palokärjellä on pientä vaellusta.

Taigauunilinnusta ilmoitettiin viikon aikana lähes 200 havaintoa. Viime perjantaina Kalajoella havaittiin peräti 22 yksilöä. Harvinaisempia itäisiä harvinaisuuksia olivat kaksi sepeltaskua, viisi ruskouunilintua, siperianuunilintu Kokkolassa ja taigakirvinen Hangossa. Sinipyrstöjä on ennätyskesän jälkeen nähty syksyn aikana jo yli 100, joista kuluneella viikolla kymmenkunta.

Viikon muista harvinaisuuksista voisi mainita tundrakurppelon Limingalla, rantakurvin Kalajoella, kaksi isovesipääskyä Saarijärvellä, ruostepääskyn Espoossa ja sininärhet Kristiinankaupungissa ja Raisiossa. Käärmekotka kiertelee edelleen läntisellä Uudellamaalla.

Viikonloppuna järjestetään Euroopan suurin lintutapahtuma, EuroBirdwatch. Nyt kannattaa lähteä luontoon tarkkailemaan lintujen muuttoa.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 9.10.