Lintutilanne 22.10.2021

Sinitiainen. Kuva: Petri Vainio

Lintutilanne 22.10.2021

Pohjoisin Suomi sai lumipeitteen ja tyhjeni muuttolinnuista. Muualla maassa näkyvimpiä muuttajia ovat urpiaiset, räkättirastaat, naakat ja varikset sekä sini- ja talitiaiset. Myös suuret kottaraisparvet kiertelevät vielä Etelä-Suomessa.

Valkoposkihanhista suurin osa on muuttanut pois Suomesta, ja alkuviikolla muutti myös tuhansia tundrahanhia. Metsähanhia ja joutsenia on vielä runsaasti. Esimerkiksi Huittisissa oli eilen vielä lähes 7 000 metsähanhea.

Viikon parhaat muuttopäivät osuivat poutapäiviin viime sunnuntaina ja alkuviikolla. Esimerkiksi Hangon lintuasemalla muutti sunnuntaina yli 4 500 sinitiaista ja maanantaina yli 4 000 naakkaa. Tiistaina puolestaan Kristiinankaupungissa laskettiin noin 12 500 muuttavaa urpiaista. Aiemmin kateissa olleiden pikkukäpylintujen parvia on liikkunut laajalti, ja ensimmäiset taviokuurnat ovat ehtineet pohjoisesta etelärannikolle saakka.

Helsingistä löytynyt siperianlepinkäinen on edelleen Viikissä. Muita suurharvinaisuuksia olivat mustakurkkurautiainen Paraisten Utössä, nunnatasku Raahessa ja mustakaularastas Hangossa. Tunturikiuruja havaittiin kymmenkunta, hippiäisuunilintuja viisi ja isokirvisiä neljä. Harjalintuja on havaittu syksyn aikana liki 50 ja kuluneellakin viikolla vielä 12.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 29.10.