Lintutilanne 16.6.2022

Mustaviklo. Kuva: Pertti Rasp.

Lintutilanne 16.6.2022

Näkyvä muutto on tältä keväältä ohi, mutta myöhään saapuvien hyönteissyöjälintujen kevätmuutto on jatkunut edelleen esimerkiksi luhtakerttusten osalta. Samaan aikaan ensimmäisten lajien syysmuutto on jo hyvässä vauhdissa. Esimerkiksi etelään suuntaavia mustavikloja on havaittu monin paikoin kymmenien lintujen parvina Länsi- ja Etelä-Suomessa. Varhain pesivistä lajeista pikkukäpylintuja ja vihervarpusia on vaeltanut jonkin verran ja kottaraiset ovat aloittaneet kerääntymisen isoihin yöpymisparviin.

Valtaosa linnuistamme keskittyy nyt hautomiseen ja poikasten ruokkimiseen. Pesintöjen edetessä myös lintujen laulu hiljenee. Pesinnät etenevät eri puolilla maata eri tahtiin ja pohjoisessa linnut voivat vasta aloitella pesintää, kun eteläisillä lajitovereilla on jo poikaset maastossa. Viileän kevään vuoksi pesinnät ovat tänä vuonna monin paikoin hieman myöhässä. Havainnot lintujen poikasista ja muista varmoista pesinnöistä kannattaa ilmoittaa lintuatlakseen.

Pöntöissä pesivien lintujen elämää tarkkailtiin koko maassa viime viikonloppuna järjestetyssä Pönttöbongauksessa. Alustavien tulosten mukaan pöntöissä tavattiin koko maassa runsaasti pesintöjä. Erityisen paljon kasvoi pönttöbongauksen yleisimmän linnun, kirjosiepon, pesintöjen määrä. Pönttöbongaushavaintoja voi ilmoittaa sunnuntaihin 19.6. saakka tapahtuman verkkosivuilla.

Jakson harvinaisin lintu oli Pohjois-Savon Sonkajärvellä äänitetty kirjorastas. Laji on havaittu Suomessa alle kymmenen kertaa. Muita harvinaisuuksia olivat muun muassa isokihu Inarissa, etelänsatakieli Haminassa ja kuparisorsa Kokkolassa.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 1.7.