Lintutilanne 5.5.2023

Sirittäjä. Kuva: Micha Fager

Lintutilanne 5.5.2023

Kolea sää on tällä viikolla hidastanut lintujen kevätmuuttoa. Uusina muuttajina on kirjattu muun muassa peltosirkku ja rytikerttunen, vaikka hyönteissyöjiä on tähän mennessä saapunut tavanomaista vähemmän. Yksittäiset muuttajat ovat kuitenkin ehtineet kauas pohjoiseen. Kirjosieppoja on havaittu Kuusamossa ja Lapissa, käki on kuultu Pellossa ja räystäs- ja törmäpääskyjä on nähty Perämeren perukoilla. Vain pajulintuja ja mustapääkerttuja on havaittu tavalliseen tapaan. Niistä monet saapuivat jo ennen sään kylmenemistä.

Arktisten vesilintujen muutto käynnistyi kuunvaihteessa, kun Suomenlahden havaintopisteissä muutti vapun molemmin puolin kymmeniä tuhansia mustalintuja. Myös pieniä allihaahkaparvia muutti etelärannikolla.

Kahlaajista erityisesti suokukkoja, valkovikloja ja liroja on kerääntynyt tulvajärville ja muille kosteikoille. Harvinaisia mustapyrstökuireja on havaittu monin paikoin, Tohmajärvellä peräti 42 linnun parvi. Länsi-Suomen pelloilla on puolestaan tuhansia kapustarintoja, suurimmassa parvessa Kauhajoella yli 5 000.

Harvinaisuuksista kattohaikaroita on kierrellyt edelleen runsaasti ja tulipäähippiäisiä on havaittu kymmenkunta. Muita harvinaisuuksia ovat olleet muun muassa pilkkaniska Kuopiossa ja Lemlandissa, mustakaulauikku Vihdissä, suula Kristiinankaupungissa, keisarikotka Inkoossa ja Espoossa sekä ruostepääsky Kaarinassa.

Tulevana viikonloppuna lintuhavaintoja kertyy runsaasti lisää, kun lauantaina lintuharrastajat kipuavat lintutorneihin Tornien taiston merkeissä, ja molempina päivinä voi osallistua Bongaa päivä pihalla -tapahtumaan. Ja sääkin lämpenee – viimeistään ensi viikolla.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 12.5.