Lintutilanne 26.5.2023

Sepelhanhia. Kuva: Micha Fager

Lintutilanne 26.5.2023

Arktika eli arktisten vesilintujen ja kahlaajien muutto on päättymässä. Valkoposkihanhien viimeinen rynnistys oli viikko sitten perjantaina, jolloin Porvoossa laskettiin yli 100 000 muuttavaa hanhea. Sepelhanhien pääjoukot muuttivat Suomenlahdella puolestaan tällä viikolla keskiviikkoiltana ja torstaina. Tundrakurmitsoja, punakuireja ja isosirrejä muuttanee vielä lisää.

Pesintäkausi on meneillään useimmilla lajeilla. Esimerkiksi kottaraiset ja rastaat ruokkivat poikasiaan ja ensimmäiset sinisorsa- ja telkkäpoikueet ovat lähteneet maailmalle. Samaan aikaan kerttujen, kerttusten, sirkkalintujen, harmaasieppojen ja monien muiden hyönteissyöjälintujen muutto jatkuu pitkälle kesäkuuhun.

Aiemmin keväällä pesineistä linnuista pikkukäpylintuja vaeltaa nyt länsirannikolla etelään ja etelärannikolla itään. Keskiviikkona Luodossa laskettiin lähes 800 muuttavaa käpylintua.

Suomen seitsemäs keltajalkaviklo nähtiin keskiviikkona Salossa. Pian löydyttyään se lähti etelän suuntaan, ja todennäköisesti sama lintu löytyi torstaina Hangosta. Viikon muita harvinaisuuksia olivat muun muassa Espoossa tiistaina muuttanut tumma pikkukotka sekä valkosiipitiirat Espoossa ja Hyvinkäällä. Mehiläissyöjistä on ilmoitettu viisi havaintoa, ja isohaarahaukkoja on kierrellyt useammassa paikassa. Uusia tulipäähippiäisiä on löytynyt Nokialta ja Kiteeltä, ja Pälkäneellä sepelsieppo näyttää pariutuneen kirjosiepon kanssa.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 2.6.