Lisääntyvää lajikirjoa ja suurharvinaisuus
Lintutilanne 22.5.2026
Suomessa on tänä vuonna havaittu jo yli 300 eri lintulajia. Lisää hyönteissyöjiä saapuu joka yö, ja arktinen muutto jatkuu edelleen. Kaukasianuunilintu yllätti Lågskärillä, ja muitakin harvinaisuuksia on havaittu.
BirdLife Suomen kokoamien tietojen mukaan Suomessa on tänä vuonna havaittu jo yli 300 eri lintulajia. Pesimälinnustoomme kuuluvista lajeista viikon uusia saapujia olivat muun muassa kirjokerttu Utössä, kuhankeittäjä Lemlandissa ja tunturikihu Enontekiöllä. Meillä vakituisesti pesivistä lajeista odotellaan saapuvaksi vielä lapinuunilintua.
Hyönteissyöjälintujen muutto on jatkunut vilkkaana, ja lämpimät yöt ovat tuoneet meille runsaasti lisää kerttuja, kerttusia, uunilintuja ja sirkkalintuja. Kesäyön konsertit alkavatkin pian olla parhaimmillaan, ja varhain linturetkelle lähteminen palkitaan. Toukokuussa muutto etenee nopeasti, ja esimerkkinä myöhäisistä muuttajista ensimmäiset harmaasiepot ovat ehtineet jo Lappiin asti.
Arktisten sepelhanhien muutto alkaa kiihtyä. Keskiviikkona ja torstaina havaittiin useasta Suomenlahden havaintopisteestä yli 5000 linnun sepelhanhimuuttoja, ja lisää on varmasti tulossa viikonloppuna. Samoin arktisia kahlaajia, kuten isosirrejä ja tundrakurmitsoja, on vielä luvassa paljon lisää. Muista arktikalajeista liikkeellä on ollut muun muassa kuikkia ja alleja.
Toukokuu on erinomaista harvinaisuusaikaa. Jakson suurin harvinaisuus oli Lemlandin Lågskäriltä 15.5. löytynyt Suomen toinen kaukasianuunilintu. Salama voi iskeä kahdesti samaan paikkaan: Suomen ensihavainto lajista tehtiin samalla saarella liki päivälleen neljätoista vuotta sitten.
Muista harvinaisuuksista Hangossa havaittiin nummikirvinen ja Lappeenrannassa isovesipääsky. Keisarikotka keräsi ihailijoita Tohmajärvelle. Avosettejä ja niittysuohaukkoja on havaittu tänä kevään runsaasti, ja myös tälle jaksolle osui runsaasti havaintoja.
Yleistietoa lintutilanteesta:
- Uusimmat tiedot Tiira-lintutietopalvelusta
- Muuttolintujen saapuminen 2007–2025
- Valkoposkihanhitilanne
- Lintuharrastajan vuosi
Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 29.5.

