Viikonloppuna nähtiin näyttävää lintujen muuttoa

Tundrahanhi, 1.10.2017. Kuva: Micha Fager

Mediatiedote 6.10.2020

Suomessa nähtiin viikonloppuna 3.–4.10. voimakasta ja monipuolista lintujen muuttoa. Satojatuhansia hanhia, pääosin tundra- ja metsähanhia, muutti leveänä rintamana Itä- ja Etelä-Suomen yli, kun itätuulet ohjasivat linnut tavallista läntisemmälle reitille. Parhailla paikoilla laskettiin päiväsaikaan kymmeniä tuhansia hanhia, ja muuttavien parvien ääntely jatkui vilkkaana myös yöllä. Hanhien muutto on edelleen jatkunut tämän viikon alussa.

Myös muita arktisia vesilintuja muutti runsaasti. Sisävesillä laskettiin sunnuntaina laajalla rintamalla tuhansia muuttavia kuikkalintuja ja satoja pilkkasiipiä ja lapasotkia. Länsi-Suomessa muutti puolestaan tuhansia kurkia. Varpuslinnuista runsain havaittu laji oli räkättirastas, ja paljon nähtiin myös järripeippoja ja kottaraisia.

Viikonlopun aikana järjestetyssä EuroBirdwatch-tapahtumassa eniten lintuja, yli 2,5 miljoonaa yksilöä, ilmoitettiinkin Suomesta. Koko Euroopassa havaintoja tehtiin noin kuudesta miljoonasta lintuyksilöstä ja runsaimmat lajit olivat valkoposkihanhi, kottarainen ja peippo.

Viikonlopun harvinaisin lintu, tundrakurppelo, havaittiin sekä Lumijoella että Tuusulassa. Tämä itäisessä Siperiassa ja Pohjois-Amerikassa pesivä kahlaaja on havaittu Suomessa vain kymmenisen kertaa aikaisemmin. Muita harvinaisuuksia olivat muun muassa tiiralokki Lumijoella ja nunnatasku Raahessa.

EuroBirdwatch-tapahtumaan osallistui yli 20 000 ihmistä 36:ssa Euroopan ja Keski-Aasian maassa. Tapahtuman tarkoitus on paitsi kerätä havaintoja muuttavista linnuista, myös tuoda esiin kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä lintujen suojelussa. Muuttolinnut taittavat matkaa valtioiden rajoista välittämättä. Niille on turvattava tärkeät elinympäristöt niin pesimäalueilla kuin muutonaikaisilla levähdyspaikoilla ja talvehtimisalueilla.

 

Tiedotteen lintulajit ruotsiksi: bläsgås (tundrahanhi),sädgås (metsähanhi), svärta (pilkkasiipi), bergand (lapasotka), trana (kurki), björktrast (räkättirastas), bergfink (järripeippo), stare (kottarainen), större beckasinsnäppa (tundrakurppelo), tärnmås (tiiralokki), nunnestenskvätta (nunnatasku)

 

LISÄTIETOJA

tiedottaja Jan Södersved, p. 010 406 6202, jan.sodersved(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry