EuroBirdwatch kääntää katseet muuttolintuihin

EuroBirdwatch 2021

Mediatiedote 29.9.2021

Tulevana viikonloppuna 2.–3.10. seurataan muuttolintuja BirdLifen EuroBirdwatch-tapahtumassa. Euroopan suurimmalla lintutapahtumalla halutaan kiinnittää huomiota muuttolintuihin ja niiden muuttoreittien turvaamiseen.

Valtioiden rajoista välittämättä matkaa tekevät muuttolinnut kuvastavat hyvin kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä lintujen suojelussa. BirdLifen tavoite on turvata linnuille tärkeiden elinympäristöjen säilyminen pesimäalueilla, muutonaikaisilla levähdyspaikoilla ja talvehtimisalueilla.

Suomesta suurin osa muuttolinnuista on jo lähtenyt, mutta lokakuun alku tarjoaa vielä paljon nähtävää. Liikkeellä on nyt runsaasti muun muassa sepelkyyhkyjä, rastaita, peippoja, järripeippoja ja vihervarpusia.

EuroBirdwatch- tapahtumaan osallistuu kymmeniätuhansia ihmisiä Euroopassa ja Keski-Aasiassa. Suomessa järjestetään viikonlopun aikana linturetkiä, muutonseurantaa ja muita tapahtumia, joihin kaikki linnusta kiinnostuneet ovat tervetulleita.

EuroBirdwatch on järjestetty lokakuun alussa vuodesta 1993 lähtien.

 

Tiedotteen lintulajit ruotsiksi: ringduva (sepelkyyhky), bofink (peippo), bergfink (järripeippo), grönsiska (vihervarpunen)

 

LISÄTIETOJA

tiedottaja Jan Södersved, p. 010 406 6202, jan.sodersved(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry