Lintutilanne 20.5.2022

Leppälintu. Kuva: Micha Fager

Lintutilanne 20.5.2022

Lähes kaikkien muuttolintulajien ensimmäiset yksilöt ovat ehättäneet Suomeen. Viimeisen viikon aikana on uusiksi saapujiksi kirjattu esimerkiksi kuhankeittäjä, viita- ja luhtakerttunen sekä vesipääsky. Pohjoisin harmaasieppo on havaittu Sodankylässä, lehtokerttu Alavieskassa ja ruisrääkkä Siilinjärvellä. Lapin ensimmäinen käki kukkui torstaina Kittilässä.

Monen hyönteissyöjän päämuutto on meneillään. Öiseen aikaan Suomeen saapuu nyt runsain joukoin muun muassa sieppoja, kerttuja, pajulintuja ja leppälintuja. Viime lauantaina Jurmon lintuasemalla laskettiin yli sata leppälintua ja yli 150 kirjosieppoa, Lågskärin lintuasemalla puolestaan 150 hernekerttua.

Valkoposkihanhien päämuutto osui viime viikonloppuun. Perjantaina Virolahdella havaittiin 64 000 ja 14.5. Rautjärvellä 78 000 muuttavaa hanhea. Iso osa jatkoi Suomen yli tai ohi Venäjälle, mutta Etelä- ja Pohjois-Karjalaan on silti jäänyt ruokailemaan noin 40 prosenttia Barentsinmeren yli miljoonaisesta pesimäkannasta.

Pohjoisvirtaukset ovat hidastaneet arktisten vesilintujen ja kahlaajien muuttoa. Esimerkiksi alleja on toistaiseksi nähty varsin niukasti, enimmillään 33 000 yksilöä Virolahdella viime lauantaina. Keskiviikkona Virolahdella muutti yli 8 000 suosirriä ja Kristiinankaupungissa 14 000 pilkkasiipeä. Lähipäivinä odotellaan allien ohella muun muassa kuikkien ja sepelhanhien muuton voimistumista.

Viikon harvinaisuuksia ovat olleet nunnatasku Oulussa, mustakurkkurautiainen Joensuussa, ruostepääsky Hangossa, arokotka Helsingissä sekä käärmekotka Kiteellä ja Haminassa. Kaksi vuotta sitten Suomen pesimälinnustoon liittyneitä tulipäähippiäisiä on havaittu viisi yksilöä ja viime vuonna ennätyksellisen runsaana esiintyneitä sinipyrstöjä on viikon mittaan kirjattu kolmisenkymmentä.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran keskiviikkona 25.5.